maanantai 24. huhtikuuta 2017

Huhtikuun ihanuudet


Vuosi väriterapiaa -haaste on edennyt vihdoin huhtikuulle ja pääsin askartelemaan koruja pitkäaikaisesta lempiväristäni, eli violetista. Aloin tehdä näitä koruja heti edellisten värihaastekorujen valmistuttua, niin paljon olin odottanut jo tätä kuuta. Onhan itsensä näköisiä käsitöitä aina kaikkein mukavin tehdä. Eipä tarvinnut paljoa uusia materiaalejakaan haalia, kyllä violetti helmiosasto on ja pysyy aina hyvin täytettynä.





Tiesin heti, että haluan tehdä ainakin jonkun supersäihkyvän kaulakorun, sekalaisista violeteista helmistä. Säihkettä sain ihanilla fasettirondelleilla ja lisää ihanuutta upeilla posliinihelmillä, jotka ovat tuottaneet päänvaivaa ison reikänsä vuoksi mutta hyvinhän ne sitten tähän istuivat pienten metallihelmien kanssa. Mua kutkuttaa ajatus tehdä tämän kaveriksi vielä rannekorukin.




Yksi rannekoru jo syntyikin ja nappasin sitä varten Helmikeskuksesta muutaman polymeerimassahelmen, samalla kun tilasin aineita tilaustyöhön. Massahelmien rinnalle laitoin mustaa puuta ja kauniita, metallisia välihelmiä. Tästä hyvin yksinkertaisesta rannekorusta tuli mielestäni huisin kaunis, upeiden helmien ansiosta.

Lisäsin helmikauppapostaukseeni merkintöjä Helmikeskuksesta, valitettavasti sinne miinuspuolelle. Täyttelen muutenkin tuota listaa aina tarpeen tullen uusilla huomioilla.





Tätä pitkää kaulakorua tuntui olevan ihan mahdoton kuvata! Livenä se kyllä taitaa olla suosikkini näistä violeteista koruista. Keräsin tarpeet korua varten jo jokunen aika sitten, ehkä jo viime vuoden puolella, kun oliivi ja violetti alkoivat yhtäkkiä kuiskailla: ''Hei, me kuulutaan yhteen''. Myös tuo riipusosassa oleva, muhkea hopeafoliopallo on violetti, joskin sävyltään niin tumma, että näyttää kuvassa lähinnä mustalta. Mun mielestä tässä korussa on jotain mystistä.





Pääsiäismassailujen siivellä päätin muovata jotain kivaa violettiakin. Ensimmäiset ajatukset ei sitten oikein toteutuneet niin kuin piti ja turhauduttuani halusin tehdä jotain ihan simppeliä, mitä en voisi mokata. Löysin pitkään jemmatun riipuspohjan, jolle en ollut löytänyt käyttöä sen haastavan muodon vuoksi. Kovin pienikin se on, mutta tähän tarkoitukseen oikein kiva. Massapötköjä vaan allekkain ja mausteeksi massakiekura. Ihan mukava siitä tuli, vaikka itse sanonkin. Tuohon kiekuran päälle taidan laittaa vielä strassin tai vastaavan, peittämään tuota yhtä rumaa kohtaa.


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Virvon varvon


Innostuin jälleen tekemään juhlapyhämassailuja ja pitkästä aikaa nimenomaan ihan omia massajuttuja tilaustöiden sijaan. Ihan vaan suklaamunia piti tehdä, mutta sehän lähti taas vähän käsistä. Tietyn teeman ympärille on niin kiva muovailla kaikkea pientä ja söpöä. Huonompi puoli on tietenkin se, että koruja voi käyttää niin pienen ajan vuodesta. Toisaalta, kuka senkin päättää, etten voi laittaa Joulupukki-korviksia vaikka kesärientoihin?






Halusin tehdä tutuille pikkuvirpojille palkaksi suklaamunakaulakorut. Kaikki eivät sitten tulleetkaan virpomaan, mutta saivat toki munansa silti. Alkuperäiset munat olivat ihan pelkkiä ruskeita möhköjä kukkineen. Sitten sattui onnekas onnettomuus, kun paistoalustana ollut paperi suli kiinni yhden munan pohjaan. Sain sen veisteltyä irti paperiveitsellä, mutta jotain piti keksiä ruman pohjan peitoksi.

Mun mielestä nämä on nyt niin paljon kivemman näköisiä tuon munankuoren kanssa! Kuori oli vielä ihan älyttömän helppo tehdä; keksin leikata piparimuotilla tähden muotoisen palan valkoisesta massasta ja venyttelin sakaroita vähän pidemmiksi. Sitten vaan asettelin tähden paikalleen.

Munia koristavista kukista tuli vähän liian isoja, mutta ne oli helpompi muovailla kuin ihan pikkuiset. Munat ovat itsessään jo aika pieniä. Jokaisessa suklaamunassa on tietenkin kukka, joka on tehty saajan omalla lempivärillä. Muokkasin vielä viime hetkillä koruja niin, että vaihdoin ketjun pehmeään satiininaruun ja laitoin jokaiseen koruun turvalukon.




Äidille askartelin hupsut tipukorvikset. Ulokkeiden asettelu pyöreään vartaloon oli odottamattoman vaikeaa - tarkemmin sanottuna siis niiden saaminen samoille kohdille molemmissa tipuissa. Esim. pöllöihin ja kissoihin laitan aina korupiikin paitsi reikää tekemään, myös ohjaamaan eri osasten asettelua, mutta näihin tulikin silmukkaruuvi ja tietenkin vasta paiston jälkeen. Ihan söpöt niistä tuli silti, vaikka vähän ovat eri näköiset.





Mulla on ollut useamman vuoden ajan Fimon helmikaulin - kärsivällisenä odottamassa, että sitä käyttäisin. Kaulimella saa tehtyä siis pyöreitä, soikeita ja biconen muotoisia massahelmiä. Kokeilin sitä joskus, mutta en ollut ihan tyytyväinen kaulimisjälkeen. Nyt annoin sille kuitenkin uuden mahdollisuuden, koska halusin tehdä pieniä pääsiäismunia. Sain aikaan enemmän epäonnistuneita kuin hyviä yksilöitä, mutta lopulta onnistuneita ''munia'' oli tarpeeksi.

Liilat munat kieputin metallilangan sisään ja tiesin jo helmiä tehdessä, että haluan laittaa niiden kavereiksi keltaisia lucitekukkia. Niistähän tuli kivan keväinen laukkukoru uuden suosikkiketjuni kanssa. Laukkukoruun ei mahtunutkaan montaa munaa, kun ne eivät halunneet sitten enää asettua nätisti. Jämämunista syntyi korvakorut.





Munateema jatkui vielä yhteen riipukseen - riipuspohjiin massailukin on vaan niin hauskaa ja helppoa, että en voinut olla tekemättä yhtä kokeilua. Pirteä pääsiäismunariipus sai rinnalleen yhtä pirteät, kaulitut massamunat. Niin ja sitä ihanaa ketjua, jota muuten löytyy Stadin Helmestä.

Seuraavaa juhlapyhää odotellessa...


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Maaliskuun kimallukset


On taas värihaastepostauksen aika. Valitsin maaliskuulle harmaata ja hopeaa, jotka eivät oo ihan omimpia värejäni, ainakaan tuo harmaa. Tykkään niin paljon enemmän karkkiväreistä, mutta onhan neutraalin sävyiset korut tyylikkäitä ja hyvää vaihtelua ''räikeyteen''. Ei makeaa mahan täydeltä. Tosin ei näistä(kään) koruista mitään tylsiä tullut - kaulakorun harmautta ryydittää annos blingiä ja laukkukorussa ei muuta kuin kimallusta olekaan.







Ihan ensiksi otin esiin pitkään rakkaudella jemmatut, hyvin hennon harmaat kissansilmälasihelmet. Nyt olisi korkea aika tehdä niistä jotain. Kaunis kashmir-helmikin on ollut toimettomana ihan liian kauan, kun ei oo tuntunut istuvan mihinkään. Sopisikohan nämä helmet samaan koruun? Kyllä, mielestäni sopivat oikein hyvin. Löysin niille kumppaniksi vielä tosi kauniita, fasettihiottuja lasihelmiä savun värisinä. Särmikkäät lasihelmet löytyivät Helmipöllön varastosta, Facebookin puolelta. Metalliosiin valitsin kirkasta hopeaa, koska hopeahan oli myös valintani tälle kuulle. Kaulakoru tuntui kaipaavan vielä rinnalleen korvikset, joten pyöräytin myös sellaiset.

Tulipa tosiaan testattua pari Facebookin korutarvikepuotia tämän värihaasteen ansiosta. Varastoista kun ei mukamas löytynyt tarpeeksi aineita jokaiselle kuukaudelle... No, hyvä tekosyyhän tämä oli, vaikka ihan oikeasti tarvitsin muun muassa keltaisia ja oransseja helmiä - mutta kätevästi siihen samaan kyytiin eksyi sitten muitakin ihanuuksia. Jo mainitun Helmipöllön varaston lisäksi tein pienen tilauksen Stadin Helmestä. Viimeksi mainittua voin oikein lämpimästi suositella, mutta ensimmäistä en niinkään. Helmet ovat kyllä ihania, mutta palvelussa olisi parantamisen varaa.




Tässäpä nyt tämä überbling-koru, jonka voi ripustaa vaikkapa laukkuun, kalenteriin tai avainten kaveriksi. Säihkettä piisaa! Tämä olisi voinut jäädä tekemättä, jos olisin ajatellut sen kuvaamista ajoissa. Siitähän oli miltei mahdoton saada hyvää kuvaa!

Tämän kuun tuotokset olivatkin jo siinä ja nyt intoilen jo huhtikuun korujen kanssa. Vuorossa on lempivärini ja koruja on luvassa silloin todennäköisesti yllin kyllin.


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Muovailuhaasteita


Olen taas vaivannut massaa ja saanut jos jonkinlaista haastetta. Kiva päästä välillä kokeilemaan jotain ihan uutta, olkoonkin lopputuloksena sitten onnistuminen tai totaalinen mokailu.




Kylläpä jännitti, kun vakitilaaja pyysi tekemään pillereitä - mutta hyvä, että pyysi. Ne ovat kyllä pyörineet mielessä jo pitkään, mutta en oo uskaltanut kokeilla. Nämä onnistuivatkin sitten mun mielestä hyvin. Ensin jännitin, miten saan pienet pillerit pysymään muodossaan, mutta näistä haluttiinkin onneksi vähän aitoja isompia.




Eräs kaveritilaaja pyysi lastenlasten pyyheisiin merkit, jotta jokainen löytää oman pyyheensä paremmin vieraillessaan mummon luona. Sain kirjaimet ja väritoiveet sekä vinkit lasten kiinnostuksista. Tyttö tykkää blingistä ja pojista toinen autoista, toinen moottoripyöristä. Tilaaja halusi itse laittaa kirjaimiin ripustusnauhat, mutta lisäsin hänen pyynnöstään vielä välirenkaat silmukkaruuveihin.




Pyyhemerkkien mukaan lähti seinäkoriste, jonka lopullinen muoto on kaukana alkuperäisestä tilauksesta. Kuulemma se on kuitenkin onneksi mieluinen. Alunperin toiveena oli siis pelkkä I U -teksti isona, mutta ajauduin sen kanssa koko ajan vaikeuksiin ja jotenkin päädyin sitten tähän lopputulokseen. Tämä voitaisiin laskea sinne mokailu-osastolle, mutta täytyy silti sanoa, että mähän onnistuin ihan hyvin tuon pienen sydämen kanssa! Alan ehkä vähitellen oppia sydänten muotoilua.




Hups, mitenkäs tämä tänne eksyi? Eihän siinä ole massaa. No, on se odotellut blogiin pääsyä jo useamman kuukauden, joten tulkoon nyt tänne muiden tilaustöiden sekaan. Sain siis loppuvuodesta tilauksen pöllökirjanmerkistä ja yhdessä asiakkaan kanssa mietimme lopullista ulkonäköä, värejä ja sen sellaista. Tällainen siitä sitten tuli, mitäs pidätte?

Tänä viikonloppuna en oo massaillut hahmon hahmoa ja kylläpä tuntuu oudolta. Toivottavasti ensi viikoksi saapuu jo uusi tilaus, eihän tässä muuten tiedä, mitä kaikella tällä vapaa-ajalla tekee. No, nyt se aika on mennyt ainakin korutarviketilauksiin. En oo pitkään aikaan tilannut suuremmin mitään ja nyt tuli aika täydentää varastoja. Aarteita odotellessa...


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Suuri massailukatastrofi 2016


Sanoivat, että polymeerimassan voi paistaa uudelleen ihan niin monta kertaa kuin haluaa. Näin siis luin viime vuonna netistä, ihan luotettavalta taholta. Tämä oli mulle ihan uutta tietoa ja innostavaa sellaista - moni jouluinen massailuprojekti helpottuisi kivasti, kun massan voisi paistaa eri työvaiheiden välillä. Aivan ihanaa! Mutta ei se ihan niin yksinkertaista ollutkaan.

Testasin asiaa ensin yhdellä paistetulla hukkariipuksella; miten massa reagoi toiseen paistoon? Miten paistamaton massa kiinnittyy kertaalleen paistettuun hahmoon? Kaikki meni hyvin, joten ei kuin into pinkeenä askartelemaan! Tuloksena oli lopulta kasa jouluisia riipuksia, jotka kaiken vaivannäön jälkeen ovat pelkkää roskiskamaa.

Laitoin jouluhahmoihin ensimmäisen paiston jälkeen silmukkaruuvit, jotta massaa olisi helpompi käsitellä pitämällä kiinni silmukasta. Käyttämässäni testiriipuksessa oli korupiikki. Ne silmukkaruuvit koituivat sitten mun kohtaloksi, kun toisen paiston aikana kaikki hahmot poksahtivat ruuvin kohdalta halki.





Mun massatöihin jää lähes aina pieniä roskia, jotka on hiottava paiston jälkeen pois. Kun sain idean näistä kuusista, mietin miten ihmeessä saisin hiottua puuosan valkoisten kiemuroiden välistä. Uusi tieto tuli kuin tilauksesta ja niinpä paistoin kuuset alastomina, hioin ne ja lisäsin valkoisen koristeen vasta sen jälkeen. Turhaa työtä, kuten kuvasta näkyy. Mä niin tykkäsin näistä. Pikkukuusista oli tarkoitus tulla korvakoruja ja tuosta isommasta todennäköisesti avaimenperä.





Näistä palleroista piti tulla lumiukkoja kaulahuiveineen ja niistä edelleen korvakoruja. Nämä olivat ehkä järkyttävin näky uunituksen jälkeen, päät haljenneina. Paistoin niille samalla monta pientä, mustaa palloa silmiksi, suiksi ja napeiksi sekä pienet porkkananenät. Ajattelin liimata ne sitten paikoilleen. Eipä tarvinnut tapella liimausten kanssa.





Alkuperäinen joulukissa näkyy tässä, myöhemminhän tein sitten uuden version, jolle tuli isompi tonttulakki. Possua ei huvittanut alkaa enää uudelleen väkertää. Molemmat halkesivat ruuvin kohdalta, melko pienesti mutta kuitenkin näkyvästi.




Sitten oli nämä alkuperäiset itsenäisyyspäiväkorvikset, joista niin paljon tykkäsin. Valkoiset sydämet oli ihan täynnä roskia ja hioin niitä tuntikausia paiston jälkeen. Sydämen muotoilukin oli niin tuskallista (enpä muistanutkaan, ettei ne ystävänpäiväpöllön sydämet olleet ensimmäiset yritelmäni) ja suuri osa muotoilusta tapahtui paiston jälkeen hiomapaperilla. Ihan vähän harmitti, kun nämäkin halkesivat.

No mutta, eiköhän me virheitä tehdä siksi, että opittaisiin niistä jotain. Mitä me siis tästä opittiin, lapset? Ei paisteta massaa silmukkaruuvin kanssa. Ja miksi? Ehkä joku viisaampi voi sen kertoa. Itse pohdin, että ruuvin ruuvaus paikoilleen haurastuttaa massaa sisältä. Tai ehkä ruuvin tekemä kolo on liian epätasainen, korupiikillinen massahahmo kun ei reagoinut samalla tavalla. Onko sillä väliä, tekeekö massaan reiän läpi asti, vai vain kolon pienelle matkalle? Kertokaas nyt joku. Otsikko on toki turhan dramaattinen, mutta uskokaa pois - katastrofilta se tuntui, kun otti uunista rakkaudella tehdyt hahmoset ja vastassa odottikin ikävä yllätys. Nyt tuolle katastrofille voisi melkein jo nauraa. Melkein.


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Helmikuun hempeilyt


Vielä on muutama päivä helmikuuta jäljellä, eli hyvinhän tässä ehtii postata kuukauden värin ihan ajallaan. Käynnissä on siis koko vuoden kestävä värihaaste, joka löytyy Sirpukan solmuissa -blogista. Minä valitsin helmikuun väriksi punaisen.




Askartelin ystävänpäivälahjaksi teemaan sopivan pöllökorun. Masu on koristeltu polymeerimassalla ja pöllö on vielä kruunattu muutamalla strassilla. Sydämet piti tehdä kahdessa osassa, kun eivät millään ottaneet onnistuakseen yhtenäisinä. Yritin tehdä massasta sydänriipuksiakin (korvakoruihin) mutta eihän siitä tullut mitään. Enpä arvannutkaan, miten vaikeaa sydämen muotoilu on.





Joku saattaa tietää ja muistaa, että pidän hirveästi sydänlamppuhelmistä, varsinkin hopeafolioisista. Yhdestä tällaisesta muhkeasta, vaaleanpunaisesta sydämestä oon joskus tehnyt huivikorun ja tätä toista olen jemmaillut sopivaa projektia odotellen. Se projekti osui nyt kohdalle. Ensin syntyi rypäs punaisista lasihelmistä ja sitten laukkukoruun sujahti vielä sydänkin.





Puuhelmistä en olekaan tainnut aikoihin väkertää koruja. Kätköjä kaivellessa vastaan tuli näitä ihanan punaisia puuhelmiä, ihan just passeleita helmikuun herkkuja. Aikaa on siitäkin, kun olen tehnyt ihan tavallisen avainkorun - tai narukorun. Tässä puuhelmiavainkorussa yhdistyykin sitten useampi unohtunut tyyli ja tekniikka.





Sain yllätyksekseni ystävänpäiväpostia ihanalta blogiystävältäni Riikalta. Paketista löytyi muun muassa kauniita, lasisia sydänhelmiä. Juuri olin harmitellut itsekseni, kun jemmasta ei löytynyt yhtään pieniä sydämiä - ja ne massaiset ei onnistuneet. Nyt on sydän jos toinenkin! Pari helmeä kerkesin jo koruihinkin ujuttamaan, punaisista sydämistä syntyi alla näkyvät korvakorut. Helmien kaunis kuviointi ei näkynyt ensimmäisessä kuvassa, siksi tuo alempi kuva on tarpeellinen, vaikka vähän hölmön näköinen. Jahast, ensi viikolla tämä täti lomailee ja - ylläri pylläri - massailee. Onkos teillä lomia tiedossa?





sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Elukkatehdas


Lankahelmikilpailu on nyt päättynyt. Osallistujat olivat hieman hukassa, mutta olihan teitä jokunen. Kiitos kaikille mukaan uskaltautuneille! Kisa oli ainakin itselleni hurjan jännittävä - varsinkin sen jälkeen kun huomasin, että kaksi vastausta on tasan yhtä lähellä oikeaa. Odottelin jännityksellä, osuuko mahdollinen uusi vastaus näiden kahden väliin. Niin ei käynyt, joten tässä kilpailussa onkin kaksi voittajaa.

Oikea vastaus oli siis 295 helmeä ja sekä Marjaana (343) että Norema (247) osuivat 48 helmen päähän oikeasta vastauksesta. Mahtavaa! Voittajille on jo ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Jatketaanpas massapostausten sarjaa. Näitä on tulossa vielä monen monta, joten toivottavasti ette kyllästy. Värihaasteen myötä blogiin saa kyllä aina välillä muutakin kuin näitä massaelukoita - ja pitkästä aikaa oon tehnyt myös vähän erilaisempia tilausmassailuja. Mutta katsellaan nyt ensin näitä tuttuja hahmoja.






Kisuja oon pyöritellyt useamman satsin vakitilaajalleni, koruilijatoverille joka tekee niistä ihania heijastinkoruja. Mulla ei oo mitään standardeja näitä tehdessä, eikä mallia mistä katsoa. Menen fiiliksen mukaan ja sen vuoksi jokainen satsi on hieman erilainen.







Pöllöt ovat suosituin hahmoni ja niitä olen nytkin tehnyt. Nämä kaikki menivät samaiselle toverille kuin kissatkin. Saan lähes aina päättää siipien värin tehdessäni hänelle ja yhtä satsia tehdessä päätin kokeilla, miltä hiekan väriset siivet näyttävät pöllöllä. Mietin tuota asiaa siis jo täällä. Hiekkapöllöstä tuli mielestäni kaunis, jotenkin ihanan naturelli vaihtoehto karkkipöllöjen rinnalle.






Pääsin välillä pyöräyttämään muitakin elukoita, vaikkei nämäkään mitään uusia hahmoja ole. Toki väritys on molemmissa uusi, asiakkaan toivomusten mukainen. Koirat ja heppa menivät toiselle vakkaritilaaja-koruilijatoverille. Heposia olisi tarkoitus tehdä ensi viikonloppuna pieni satsi lisääkin.