tiistai 19. tammikuuta 2016

No siitä nyt on aikaa...


Kun on hidas/ laiska päivittämään ja haluaa kuitenkin lähes kaikki aikaansaannokset laittaa näytille, pitää joskus kaivella vähän vanhempia kuvia esiin. Nämä korut ovat syntyneet jo (osittain pitkälti) viime vuoden puolella.

Lupailin jo lokakuun lopulla laittaa joskus näytille kuvia kotitekoisista kashmir-helmistäni. Tässä ne nyt möllöttävät. Ovat nuo päässeet jo koruksikin, mustan kumiputken kera.




Pyörittelin siis mustasta polymeerimassasta pallukoita ja painoin niihin kiinni metalliosia - palloketjua, helmihattuja ja rondelleja. Näitä oli ihan superhauska tehdä! Tosin metalliosien irrottelu ja liimaus takaisin paikoilleen massan paiston jälkeen ei ollut mitään erityistä herkkua.




Vanha kuva on tämäkin, kuten varmaan aiheesta käy ilmi. Äiti pyysi Halloweeniksi kurpitsaisen korusetin, kun näki myyntiin tekemäni massakurpitsat. Nämä yksilöt onnistuivatkin sitten paremmin kuin ne ensimmäiset, mutta ehkä hyvä niin.




Facebook-kirppikseltä (yhdestä vakiokansioistani) löytyi tämä ihana linturiipus ja sen ympärille syntyi koru lasihelmistä ja hopeoidusta kuparilangasta. Halusin tehdä pitkästä aikaa tuollaisia helmiryppäitä, joita joskus aikoinaan tein hyvin paljonkin koruihin. Tässä pääsin myös vihdoin yhdistämään sinistä ja vaalea(hko)a vihreää - ajatus, joka oli muhinut jo jonkin aikaa päässäni siitä lähtien, kun näin samaisen yhdistelmän jonkun muun tekemässä korussa. En nyt valitettavasti kuollaksenikaan muista, missä sen näin ja kuka oli koruntekijä (saati millainen se koru oli, sillä muistan vain ne ihanat värit).







Näihin koruihin sain käytettyä osan nappikokoelmastani, josta valittelin taannoin. Pieniä, sieviä nappeja oli helppo yhdistää koruksi pienillä metallirenkailla. Isommat ja varsinkin erikokoiset napit eivät ihan yhtä helposti taivu koruiksi käsissäni. Erikoista on myös se, että tein lankahelmiä vaihteeksi omaan koruilukäyttöön - niitä kun on enimmäkseen syntynyt asiakkaiden koruiltavaksi. Ensimmäisessä korussa on nappien lisäksi mustia puuhelmiä, toisessa taas lasisia ''purkkatyynyjä'', joihin aivan hullaannuin.





Lankahelmiä tein myös tähän kaulakoruun. Kaikki helmet (paitsi tuon pienen kehystetyn) sain yllärilahjaksi ystävältäni ja ne oli tarkoitettu juurikin langoitettaviksi. Myös riipuksen kapussipohja ja siihen liimaamani strassit on saatu ystävältä, tosin ei siltä samalta kuin helmet. Ostin pohjaan pienenpienen lasikapussin (taisi olla 10mm) ja alle laitoin pinkkiä, kimaltavaa kynsilakkaa.




Vielä yksi ''vanha'' koristus, joulukuussa tehty rannekoru. Ostin joskus kasan metallisia korunosia, sillä osa kasasta näytti kivalta. Näitä hiutaleita kuitenkin vierastin ja ajattelin heti aluksi, että niistä en tee mitään, vaan laitan kiertoon. Talven tultua ne eivät sitten kuitenkaan enää näyttäneet niin rumilta, varsinkaan kun laitoin niiden kaveriksi valkoisia, huurepintaisia helmiäislasihelmiä. Joskus näemmä kannattaa jemmailla hetki niitäkin tarpeita, joille ei ihan heti syty.




Jotain uuttakin sentään pääsi tähänkin postaukseen! Vaikka valmistuivat nuo riipukset jo viime vuonna, mutta vasta viime viikolla sain itse laukkukorut/ avaimenperät valmiiksi. Olin jo pitkään halunnut tehdä jotain kivaa polymeerimassasta riipuspohjaan. Muutaman kerran kokeilinkin eri juttuja, mutta ne eivät onnistuneet. Nyt olen tainnut vihdoin löytää sen oman juttuni näiden saralla. Punainen yksilö valmistui ensimmäisenä ja pidin siitä niin paljon, että tein vielä muutaman eri värisen version.

Nyt olen tainnut esitellä lähes kaikki viime vuoden ''jämät'' - joululahjat jäivät vielä uupumaan, vaikka niitä lupailinkin viimeksi laitella. Ne saavat nyt kuitenkin jäädä ensi kertaan, sillä pelkään pahoin, että olen taas saanut aikaan oikean kilometripostauksen. Kiitokset teille, jotka jaksoitte sitkeästi loppuun asti.


3 kommenttia:

  1. En kestä, onpa ihanuuksia <3 Varsinkin tuo nappikoru, mahtava idea ja upealta näyttää! T. Riikka

    VastaaPoista
  2. Voi mahotonta kun on kaikkea kaunista:-)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kiitos, Riikka ja Helinä! ♥ ♥

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää päivääni. ♥